Markkinointia, jonka pitää näkyä tuloksissa
Olen Jussi Varhela ja toiminut digitaalisen markkinoinnin asiantuntijana ja yrittäjänä yli kymmenen vuotta. Työni ytimessä ovat hakumainonta, hakunäkyvyys ja digitaalinen asiakashankinta – eli käytännössä se, miten yritys löytyy, erottuu vaihtoehdoista ja tulee valituksi.
Keskustellaan ja käydään yhdessä läpi tilanteesi.
Kokemus näkyy tavassa tehdä
Vuosien aikana olen työskennellyt digitaalisen asiakashankinnan parissa laajasti niin B2B- ja B2C-palveluissa kuin verkkokaupassakin. Työni on painottunut erityisesti pk-yritysten hakumainontaan ja hakukonenäkyvyyteen sekä niitä tukevaan mittaukseen, analytiikkaan ja muuhun digitaaliseen markkinointiin.
Pitkissä asiakassuhteissa yritys, verkkosivusto, markkinatilanne ja teknologiat muuttuvat väistämättä. Toimiva digitaalinen markkinointi edellyttää siksi tekemisen mukauttamista yrityksen tilanteeseen, kysynnän muutoksiin ja ympäröiviin olosuhteisiin.
Työn lähtökohtana on ymmärtää, mitä yritys tavoittelee, miten asiakkaat etsivät ja vertailevat vaihtoehtoja sekä mitä havaintojen pohjalta voidaan päätellä. Sen perusteella määritän, mihin tekemisessä kannattaa keskittyä.
Suora yhteistyö tekijän kanssa
Suunnittelen tekemisen, teen toteutuksen sekä seuraan tuloksia ja vastaan siitä, miten markkinointia kehitetään.
Hakumarkkinointi ytimessä
Hakumainonta ja hakunäkyvyys ovat olleet työni keskeisiä osa-alueita urani alusta asti.
Pitkäaikaisia asiakkuuksia
Useissa vastuullani olleissa asiakkuuksissa yhteistyö on jatkunut 5–8 vuotta.
Liiketoimintalähtöinen tekeminen
Työn lähtökohtana on ymmärtää yrityksen liiketoimintaa, tavoitteita ja asiakkaiden käyttäytymistä verkossa. Hakudata, analytiikka ja käytännön havainnot auttavat määrittämään, mihin kannattaa panostaa.
Jatkuva kehittäminen
Seuraan tuloksia ja mukautan tekemistä kysynnän, datan ja yrityksen tilanteen muuttuessa. Tavoitteena on pitää markkinointi tarkoituksenmukaisena myös olosuhteiden muuttuessa.
Määränpäänä kestävät asiakassuhteet
Tavoitteeni on rakentaa asiakassuhteita, joissa yhteistyö kehittyy ajan myötä. Kun yritys, tavoitteet ja toimintaympäristö tulevat tutuiksi, myös markkinointia voidaan kehittää pitkäjänteisemmin ja tehdä parempia valintoja.
Ota yhteyttä – katsotaan miten voin auttaa.
Kerro tilanteestasi ja tavoitteistasi. Katsotaan, voisiko osaamisestani olla sinulle hyötyä.